Mua pelottaa. Äiti voi kokemansa jälkeen kyllä ihan hyvin. Tai hyvin ja hyvin. On tosi väsynyt mutta jaksaa hetken kerrallaan jutella. Nauraa jopa ja vitsailee itsekkin. Oli pyytänyt miesystäväänsä tuomaan hajuvettä ja hiusharjan kun kuulemma näytää kamalalta. Äiti :D
Vieläkään ei tiietä kuin paljon aivoihin jäi vaurioita ja onko ne pysyviä. Se pelottaa.
Äiti ei muista esim äitienpäivää, mun muuttoa eikä kohtausta edeltävää päivää. Mä en uskalla edes jutella asioista mitä sitä ennen on tapahtunut. Kun mua pelottaa että äiti sanoo että ei muista.
Mun sisko oli käynyt äitin luona tänään (mä en päässyt, vitun duuni) ja äitiä oli itkettänyt kun ne jutteli äitienpäivästä eikä se muistanut.
Hoitaja sanoi et äitille pitää antaa aikaa parantua, et tosta koettelemuksesta ei yhdessä, eikä kahdessa yössä toivu. Eikä ehkä viikkossa tai kuukaudessakaan.
Mut mua pelottaa.
Mä yritän ajatella niitä kaikkia hyviä juttuja. Äiti on kuitenkin elossa. Äiti tunnistaa omat lapsensa, lapsenlapsensa, miesystävänsä. Tunnisti mun äänen kun soitin sille. Ymmärtää että mitä on tapahtunut ja että on hyvässä hoidossa. Oli jopa hoitajalle tänään nauranut et eipä häntä oo aikoihin näin passattukkaan.
Tää pelko ei vaan hellitä.
Mulla ei oo ketään kenelle jutella, ei ketään kenen sylissä itkeä. Mulla ei oo ketään. En haluu ees vaivata kavereita asialla. Tuntuu et ne vaan kiusaantuu jos mua alkaa itkettää. Mulla on paha olla. Mä kaipaan äitiä ja äitin halaukseen. Onneks huomenna pääsen äitin luo.
Miksei kukaan ota musta kiinni ja sano et äiti toipuu kyllä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Äitisi toipuu kyllä. Anna aikaa hänelle ja itsellesikin. :-) *ISO HALI*
VastaaPoistaÄlää huoli Miss Nutcase, kyllä sun äiti toipuu! Ja jos häneltä jää puuttumaan kohtausta edeltäneet pai päivää, niin se ei ole mitään isossa juoksussa, jos se on ainoa ongelma mitä jää. Vähemmästäkin saattaa tulla pientä muistinmenetystä ja sitäpaitsi äitisi on vasta toipumisen alussa, joten älä huoli. Halauksia sinne! Ja virtuaaliolkapää, jota vasten voit itkeä. On ihan ymmärrettävää, että sinua pelottaa, mutta älä huoli, kyllä se siitä.
VastaaPoistaKiitos Justiina ja Roskis.
VastaaPoistaEilinen oli paha. Itkin vaan ja ahdisti niin helvetisti.
Kyllä nyt taas päiväsaikaan pystyn järjelläkin ajatteleen. Äiti oli kuitenkin muistanutu että mulla ylipäätään oli muutto, ei vaan muistanut että joko se oli. Mä sain reilu kk sitten tietää et muutan. Joten ainakin äiti muistaa mitä on tapahtunut siinä kk sitten. Mitä väliä vaikka pari-kolme viikkoa onkin kadoksissa? Äiti muistaa menneet ja äiti muistaa nykyisyyden. Pari viikkoa sinne tänne :D Kai.
Kyllä varmasti äitisi toipuu! Toipuminen on tosiaan vasta ihan alussa ja jos tässä vaiheessa muistista on kadonnut muutama päivä, niin ei siitä kannata vielä vetää oikeastaan mitään johtopäätöksiä muistin suhteen. Ja jos muutoin kuitenkin vaikuttaa noin hyvältä että muistaa sun muuttoasiat ja tunnistaa kaikki läheisensä jne niin hyvällä tiellä ollaan :)
VastaaPoistaMutta aivan täysin ymmärrettävää että huoli on iso! Kokonaisuudessaan tuollaiset tapahtumat ovat niin järkyttäviä ja omalla tavallaan traumaattisia, että anna vaan itsellenikin aikaa tuntea kaikki tuntemukset. Ovat täysin luonnollisia.
Kovasti voimia sinne kestää tämä aika ja toipumista äidillesi!