Lumppu

Mä en tainnutkaan kertoo et sillon toissa perjantaina ku oltiin siel Kalliossa ni satuin pussaileen mun työkaverin kanssa.
Joo, ja puolen tunnin varotusajalla lähdin perjantaina taas baariin ja pussailin yhen toisen työkaverin kanssa. Hupsista saatana. En mä tiiä miten se sillain meni - kummankaan kanssa :D
Todellakaan ei ollut tarkotus et noin ois käyny mut niin vaan kävi. On se hyvä etten punkkaan eksynyt kuitenkaan kummankaan kanssa. Eikait se pussailu näin sinkkuna, sinkkujen kesken paha juttu oo. Eihän?
Nää työkamut on eri kaupungeista ja tuskinpa koskaan eksytään ees kaikki kolme samaan mestaan :D
Mut perkele kun se tuntvu kivalta kummankin kanssa. Pussailu on kyllä mukavaa :)
Tää jälkimmäinen oli vie niin hyvä et perkele kun mahanpohjassa ihan kipristeli. Panetti siis.
Toivottavasti sille ei jääny traumoja kun ei päässy kuitenkaan pukille :D

Tänään olin ex-työkamun muksun kastejuhlassa tarjoilijana. Ei onneks tarvinnu kaadella kahveja kuppiin vaan ihan termareihin vaan. Eikä tarvinnut tarjoilla skumppaa, en mä siitä ois suoriutunut. Se meni ihan kivasti kaikki vaikka mua jännitti ihan pirusti. En mä ole tommosta hommaa koskaan tehnyt. Ihan kiva tuntiliksakin tuli, ei valittamista.

Mut nyt on valittamista kun ahistaa, vituttaa ja panettaa. Ahistaa ja vituttaa yksinäinen sunnuntai-ilta, ahistaa ja vituttaa duuni. Panettaa muttei huvita ees Janille soittaa. Mä haluisin vaan pussailla ja olla halittavana. Jonkun kainalossa, kyhnätä ja kiehnätä. Mennä sen jonkun viereen, iholle. Olla vaan.

Strömpsöö

Äiti voi hyvin vaikka onkin väsynyt. Tahdistin toimii ja mitä ny äiti pari särkylääkettä on joutunut ottamaan niin näyttää siltä et äiti pääsee alkuviikosta kotiin!
Meen huomenna äitin luo ensin sairaalaan ja sit sen kotiin imuroimaan, peseen lattiat, pyyhkii pölyt ja pesen veskin. On sit kivempi äitin mennä kotiin kun ei tarvii heti ruveta siivomaan :)


O-ou. Late yllätti mut totaalisesti tänä aamuna. Mähän oon tän viikon ollut iltavuorossa ja ollaan sen kaa meilailtu aamusta asti joka päivä. Tänään se sit siin puol ysin maissa laitto meilii et oonko himassa ja siihen vastasin et joo, tunnin kuluttuu lähtö bussille. Kysäs et keitänkö kahvit jos hän tulis käymään johon mä et jos se on tosissaan niin tietty. Oottelin siinä tyylikkäästi tukkaväri päässä, verkkarit ja rintsikat vaan kropan peittona vastausta viestiin kun ovikello soi :D Latehan se siellä.
Istuttiin sohvalla, höpöteltiin ja juotiin kahvia. Vaikka se ihminen on niin tuttu niin perkele kun rupes kädet ihan täriseen ku jännitti ja hermostutti.
Kävin pesee pään väristä, tulin takas sohvalle ja meikkasin samalla kun toinen sivelee niskaa ja selkää. Ei meinannut silmien rajauksista tulla hevon..
Late heitti mut sit töihin ja se meinas ajaa toisen auton perään kun se tuijotteli minuu typerä virne kasvoilla. Ja ei, ei ees pantu vaikka mahdollisuus ois ollut - liiankin helppoo kun aikaakin ois ollut.
Ei se ollu se juttu, vaan se et se halus olla lähellä ja nähdä mut. Voi vitun vitun vittu.
Miten tää taas tähän meni. Luiskahti ihan niinku ennenkin ja ihan liian helposti ja vaivattomasti.
Saatana.

Lunssakin yrittää puskee ihan täysillä päälle. Oli vähän lämpöö mut otan ny rommitotin lääkkeeks ja neuvoo antavaks. Mieli tekis viihtelle mutta mutta..

Vähän jänskättää

Äitille aiheutetaan tänään rytmihäiriöitä. En tiedä. Ehkä niiden on sit tarkotus sillain selvittää mitä sille sydämelle pitäis tehdä. Puhetta on ollut sydämentahdistimesta. Oltiin äitin luona eilen ja sen jännitys näky siinä et se oli vähän hiljasempi kun ennen. Mä tiiän et äiti on hyvissä käsissä ja kaikki menee hyvin.
Äiti sano että ei ihan oo valmis vielä kotiin.. Varmaan just siks kun ei tiedä mikä sen kohtauksen aiheutti. Että äitillä sit ois varmempi olo kotona kun ois lääkkeet, tahdistin, mikä tahansa et kohtaus ei ehkä toivottavasti uusiutuis. Ja kyllä mä ymmärrän äitiä.

Äiti on muuten vahvistunut tosi paljon eikä hengästy ees oikeestaan yhtään. Muutenkin äiti on tosi pirtee ja sen luona nauretaan aina paljon.
Eilen se sano et mut ja sisko on "vapautettu" tän illan käynnistä :D Mä aattelin et huomenna kun mennään niin mä laitan äitille kestovärin sen kulmiin kun se ei saa meikata. Se on ollut mun ja äitin juttu muutenkin et mä laitan sen kulmat ja hoidan sen kynnet :) Mä en tiiä saako sairaalas lakkaa käyttää (ei varmaankaan) mut et voisin samalla viilata ne kynnet ja käsirasvan kans antaa käsihieronnan. Vähän hemmottelua äitille ♥

Päivän biisi

Toi ääni ja noi sanat. Rakkautta.

Suloinen sunnuntai

Äiti käski mun perjantaina lähtee ex-työkamujen läksiäisiin ja mähän menin.
Oli hemmetin hauska ilta ja tuli käytyä 4 eri baarissa. Kyl kalliossa on halpaa kaljaa :D

Lauantaina käytiin isän ja vaimonsa luona ja mä otin tapani mukaan päiväunet sohvalla. Sieltä ajettiin sit suoraan äitin luo sairaalaan ja siitä systeri vei mut mun ex-duuniin.
Oli upeeta nähä vanhoja työkamuja ja ottivat mut ilolla vastaan. Tuli tunne et kun kotiin ois palannut.

Ja joo.. se yks. Late. Mä en tainnut sanookkaan et se kävi toissa perjantaina mun luona aamukahvilla. Halus nähä kuin mä voin. Puhuttiin ja naurettiin, kyllä se mua halaskin. Mut eilinen..
Voi luoja et mulla on ollut sitä ihmistä ikävä. Käytiin porukalla siis saunassa duunin tiloissa ja se istu mun vieressä ja vaivihkaa silitteli mun selkää. Nakitin mä sen hieroo mun hartioitakin siellä mut se ei ollu kelleen mikään yllätys :D
Humalatilan kasvaessa ei jaksanu enää välittää muista vaan ihan avoimesti pussailtiin :D Tosin siinä vaihees iltaa siellä olevat ihmiset ties jo muutenkin mikä tilanne meil aikoinaan oli.
Eivät siis yllättyneet eivätkä ihmetelleet. Se tuntu niin hyvältä olla sen sylissä, halauksessa. Se tuntu niin oikeelta vaikka olikin väärin.
Lähettiin ex-duunista siis baariin ja käveltiin Laten kans käsi kädessä, pussailtiin ja puhuttiin. Tuijoteltiin toistemme silmiin. Mä hukun niihin, mä jään siihen jumiin.
Ex-esimieskin sano et mein katseet on muutakin ku vaan himoa. No niin on. Mun ei ois pitäny päästää L:ää mun lähelle tollain. Ny mä en oo osannut muuta ajatellakkaan. Ei meidän tunteet oo mihinkään kadonneet, ne oli vaan työnnetty jonnekkin hyvin syvälle, taka-alalle. Perkele.
Baarissa istuin sen sylissä ja mein porukkaa kävi siinä välil pyörähtämäs. Mä sanoin Latelle et senkus menee muiden mukana et mulla ei o ny mikään jorausfiilis. Se otti mun kasvot sen käsiin, katto syvälle silmiin ja sano mun nimen. Ja et hän ei muuta haluu kun olla tässä, mun kanssa.
Se ihminen sai mut taas ihan sekasin. Voi helvetti sentään. Kukaan ei oo koskaan saanut mua tunteen itteäni niin kauniiks, upeeks, ihanaks ja seksikkääks. Ei kukaan. Ei edes K.
Laten ei tarvii kun katsoa mua ja kun se hymyilee ja sen silmät menee ihanasti sirrilleen, mun polvet on hyytelöä. Ja kysymys ei oo ees seksistä. Sen lähellä vaan on niin hyvä olla. Ne aamut kun se tuli mun luo, ihan vaan olemaan lähellä, alasti, iho ihoo vasten. Kun vaan höpötettiin ja pussailtiin. Se oli parasta. Toki se seksikin mut se ei koskaan näytelly pääosaa. Vaan se läheisyys. Kun vaan oltiin.
Voi perkele.

Nyt mä lopetan haikailun ja laitan itteni ihmisen näköseks. Kohta lähetään äitin luo sairaalaan ♥


Edit: nyt on siis 16.8 ja tulin tsekkaan et mikäs päivä mä oikeen ekan kerran Jessen näin. Täältähän se löytyi tämäkin tieto :D Eli 20.5 nähtiin Jessen kaa ekan kerran..

:)

Nyt alkaa helpottaa. Äiti oli eilen varjoainekuvauksessa eikä vikaa löytynyt. Tutkimukset siis jatkuu ja äiti edelleen sairaalassa. Mut äiti voi hyvin ja päivä päivältä paremmin.
Hiton vaikee kuvitella et viime viikolla tähän aikaan..

Nyt aatellaan positiivisesti enkä murehdi menneitä ja yritän olla pelkäämättä tulevaisuutta. Tää hetki on se joka merkitsee.
Äiti on lähestulkoon oma ittensä, mitä ny välillä vähän sekoo ajoissa tai tapahtumissa mut siitä ei kuulema kannata huolestuu et se on normaalia.
Eilen oli eka ilta kun en ottanu ku puolikkaan uninapin enkä ees panikoinu äitistä kun olin yksin kotona.

Tänään mennään taas tietty äitin luo ja kerta kerralta se on helpompaa. Joka kerta vähän aina jännittää mut yritän painaa sen taka-alalle. Koska joka kerta jännityskin on kadonnut sillä sekunnilla kun oon äitin nähnyt.

Huomenna ois parin ex-työkamun läksiäisbileet ja äiti sano et mun täytyy mennä sinne, vaihtaa vapaalle ja olla murehtimatta :D
Meen toki käymään äitin luona töiden jälkeen mut sen jälkeen ehkäpä jos fiilistä on niin menen parille.
Ja lauantaina mennään äitin luo ja sieltä sitten isän ja vaimonsa luo. Illaks ois tarkotus mennä ex-duuniin saunoon ja grillaamaan kun tuli kutsu sinnekkin :)

Jos ja kun vaan äiti tosta kokonaan toipuu ja paranee, niin oikeestaan mulla on ihan hyvä elämä :)

Mä haluan vielä kiittää teitä lukijoita tuesta tänä vaikeena aikana. Ne muutamat sanat on antanu mulle todella paljon lohdutusta, en ees osaa sanoin kuvailla kuinka hyvältä teidän tsemppiviestit on musta tuntuneet.
Kiitos ♥

pelottaa

Mua pelottaa. Äiti voi kokemansa jälkeen kyllä ihan hyvin. Tai hyvin ja hyvin. On tosi väsynyt mutta jaksaa hetken kerrallaan jutella. Nauraa jopa ja vitsailee itsekkin. Oli pyytänyt miesystäväänsä tuomaan hajuvettä ja hiusharjan kun kuulemma näytää kamalalta. Äiti :D

Vieläkään ei tiietä kuin paljon aivoihin jäi vaurioita ja onko ne pysyviä. Se pelottaa.
Äiti ei muista esim äitienpäivää, mun muuttoa eikä kohtausta edeltävää päivää. Mä en uskalla edes jutella asioista mitä sitä ennen on tapahtunut. Kun mua pelottaa että äiti sanoo että ei muista.
Mun sisko oli käynyt äitin luona tänään (mä en päässyt, vitun duuni) ja äitiä oli itkettänyt kun ne jutteli äitienpäivästä eikä se muistanut.
Hoitaja sanoi et äitille pitää antaa aikaa parantua, et tosta koettelemuksesta ei yhdessä, eikä kahdessa yössä toivu. Eikä ehkä viikkossa tai kuukaudessakaan.
Mut mua pelottaa.

Mä yritän ajatella niitä kaikkia hyviä juttuja. Äiti on kuitenkin elossa. Äiti tunnistaa omat lapsensa, lapsenlapsensa, miesystävänsä. Tunnisti mun äänen kun soitin sille. Ymmärtää että mitä on tapahtunut ja että on hyvässä hoidossa. Oli jopa hoitajalle tänään nauranut et eipä häntä oo aikoihin näin passattukkaan.
Tää pelko ei vaan hellitä.

Mulla ei oo ketään kenelle jutella, ei ketään kenen sylissä itkeä. Mulla ei oo ketään. En haluu ees vaivata kavereita asialla. Tuntuu et ne vaan kiusaantuu jos mua alkaa itkettää. Mulla on paha olla. Mä kaipaan äitiä ja äitin halaukseen. Onneks huomenna pääsen äitin luo.
Miksei kukaan ota musta kiinni ja sano et äiti toipuu kyllä.

Toivo

Äiti siirrettiin eilen sydänosastolle. Toissa iltana oli noussut keuhkokuume mut alottivat heti antibioottikuurin.
Mentiin sinne uudelle osastolle ja siskon lapsi oli mukana. Sisko ja äitin miesystävä menivät ensin kattomaan et kuin äiti voi ja voiko ekaluokkalaisen viedä mummia kattomaan. Jäätiin siihen käytävään sit oottelemaan hetkeks. Sisko tuli hetken päästä ja mä kysyin ensimmäiseks et muistaako. Sisko sano et muistaa.
Mentiin sit porukalla äitin luo ja äitin silmät alko loistaa kun se näki mut ja lapsenlapsensa. Äiti oli tosi väsynyt ja sillä oli happinaamari. Ojensi heti kätensä ja otin siitä kiinni ja puristin, sanoin äitille että rakastan ja et äitin tärkein tehtävä on vaan levätä. Toisella kädellä äiti kurotti Pätkän (olkoon tää siskon muksun nimi jatkossa)kasvoja kohti ja silitti.
Me kerrottiin äitille kuinka tärkee se meille on ja äitille nous kyyneleet silmiin ja jaksoi väsyn keskeltä sanoa et se rakastaa meitä.
Vietiin äitille valokuvat meistä sinne pöydälle että se näkee meijät kokoajan. Sanottiin et äiti on koko ajan meidän mielessä. Mulla ei riitä sanat kuvaamaan kuin helpottunut olo mulla on. Pelko ei silti väisty hetkekskään, mutta toiveet on korkeella äitin selviytymisestä. Siihen menee aikaa, hetki kerrallaan, päivä kerrallaan.

Toivottavasti äitin yö on mennyt hyvin ja rauhallisesti. Vierailuaika on 13-19 ja me mennään sinne tänään heti yhdeks. Sanoivat eilen et jos äiti jaksaa niin nostavat äitin jo hetkeks istumaan. Eilen äiti oli jaksanut juoda pari hörppyä vettä. Ihanaa.
Voi helvetti kun onkin äitiä ikävä. Miks kello ei oo jo niin paljon et voitas lähtee. Tänään ollaankin äitin luona sit pidempään. Ihan sama vaik äiti vaan nukkuis, mä haluun äitin luo.
Oli niin ihana pitää äitiä eilen kädestä kiinni ja jutella sille. Ja huomata että äiti tajus kaiken mitä sanottiin, äiti elää tässä hetkessä eikä aivoissa näy ainakaan nyt mitään pahempaa vauriota. Mun äiti <3

edit: klo 9.26. Sisko just laittoi viestiä et äitin yö oli mennyt hyvin ja äiti oli nukkunut rauhallisesti. On jo pirteämpi jo on katsellut meidän tuomia valokuvia ja kortteja <3

.

Bloggeri ei toiminut, kirjottelin wordiin ja kopsasin tänne.

Keskiviikko yö:
Käytiin nyt uusiks teholla ja tulin hetki sit kotiin. Äitin siskot ja yks sukulainen tulivat tänne 400km päästä äitiä kattoon. Nyt saatiin jopa vähän toivoa ja tää lääkäri sano että useimmiten (ei se tietnkään mitään voi luvata) ko. oleva tilanne ratkee parhain päin. Yksityiskohtia en tänne sen tarkemmin erittele äitin kunnosta ja muusta (koska en vaan jaksa), mutta jäin siihen käsitykseen et se on joko tai. Eli vähän helpotti tieto että (toki poikkeuksiakin on) että harvemmin ihminen jää välitilaan eli kuten mä sanon niin vihannekseks.
Ei auta kun toivoa parasta. Äiti on hyvässä hoidossa ja nyt annetaan vaan ajan näyttää..
(Musta)Huumori on ollut mein suvun pelastus näissä tilanteissa ja kyllä tulikin taas naurettua. Toiset ei sitä hyväksy mut ei se äitikään haluis et me vaan istuttais sohvalla vollottamassa.
Puuh, avautuminen helpottaa aina. Sekin helpottaa että mun ei tarvii nyt olla yksin kotona vaan tärkeä ihminen eli K tuli mun seuraks. Tosin se nukkuu jo mutta se että se on täällä, auttaa.
Odottavan aika on pitkä ja ihan perseestä. Mulla on ikävä ja mä kaipaan äitiä niin kovin. Mä toivon täydestä sydämestä et mä saan sanoo äitille kuin paljon mä sitä rakastan ja et se sanoo samoin. Mä haluun pitää äitiä kädestä kiinni ja tuntea kun se puristaa lempeesti takas. Mulla on ikävä äitin naurua.
Ei tähän tarvii mitään sanoa. Mun on vaan saatava vähän avautua.

Torstai:
Käytiin kattomas äitiä. Ei muutosta. Pelottaa.
Oli töissä mut lähin aikasemmin kotiin. Kävin hakees nukahtamislääkereseptin kun en tiiä saanko ilman unta.
Ovat alottaneet äitin lämmittämisen ja sit kun ruumiinlämpö normaali, alottavat hitaan herättämisen. Huomenna aamupäivästä äitin pitäis olla hereillä. Pelottaa mitä se hapettomuus on tehnyt äitille. Itkettää.

Perjantai:
Äiti oli hereillä. Ei jaksanut puhua kun oli ihan tokkurassa. ei ollut enää hengityskoneessa vaan hengitti itse ja siellä oli hiustenpesu käynnissä . Tuli tunne et äiti tajus keitä me ollaan. Ihan kun ois hymyillyt vähän kun systeri sano äitin lapsenlapsen nimen. Puristi kädestä ja vilkutti kun lähdettiin. Jos kaikki menee hyvin niin huomenna siirtävät sydänosastolle ja tutkivat mistä toi johtui. Jäi positiivinen ja hyvä mieli. Täytyy vaan toivoo että jatkokin menee hyvin ja äiti paranee ja aivot kunnossa. Oli ihana nähdä äiti ja sanoo sille kuin rakas ja tärkee sen on. Silti näki äitin silmistä että sillä oli hätä. Toisaalta en ihmettele, ton kokemuksen jälkeen. En osannut muuta toistella kun että rakastan ja et äitillä ei oo mitään hätää et nyt tarvii vaan levätä.
Huomenna ollaan vähän viisaampia äitin kunnosta ja aivojen toiminnasta. Mä rukoilen että äiti toipuu täysin.
Mulla ei taho pää oikeen kestää nyt. Mun on pakko olla toiveikais ja ajatella et äiti tietää keitä me oltiin. Et se tajuu kuin rakas ihminen se meille on. Silti mua pelottaa niin et en voi sanoin kuvailla. Oispa jo huominen. Mä haluun nähdä äitin.
Se mua vähän ärsyttää et mun lähimmät, paitsi K, ei oo ees soittaneet kuinka mä jaksan. Ainoostaan viestejä ovat laittaneet. Koota tosin oon nähny töissä. Mut Jiille oon pari kertaa soittanut niin se on ollut joko salilla tai nukkunut.. Sit tunnin päästä laittanut viestiä.. Äsken laitoin Koolle viestin et tulisko se saunaan mut ei oo vastannu vielä. Nyt mä tarttisin seuraa. Ahistaa olla yksin ajatusten kanssa.
Mä yritän takertuu siihen et meidän mielestä äiti hymyili kun sanottiin lapsenlapsen nimi, siihen et kun piti kädestä kiinni se puristi. Ja se et äiti nosti kättään tervehdykseks kun oltiin lähdössä. Jos se ei meitä ois tunnistanut niin miksi se vieraille/tuntemattomille ois tehnyt noin??? Eikö se sillon vaan ois kattonut et ketä noi on.. Niin mä ajattelen ja siihen mun on uskottava.
Mun on pidettävä positiivinen mieli. Pakko.


Ihanaa, Koo ja systeri tuli tänne molemmat <3 Koon kans käytiin saunas ja systeri tuli myöhemmin perässä. Katottiin lätkää, puhuttiin ja naurettiin, syötiin herkkuja ja piereskeltiin :D
Huomenna äitin luo <3

Äiti

Äiti sai tänä aamuna sydänkohtauksen ja on nyt sairaalassa nukuttettuna. Vartalon lämpötila pidetään matalalla. Äiti pidetään kai 24h unessa. En tiiä. Lähetään siskon ja äitin miesystävän kanssa pian sairaalaan. Mä haluun nähdä äitin.
Mua pelottaa. Mä oon ilonen että aina kun oon äitin kans jutellut tai laittanut viestiä, niin sanat "mä rakastan sua" tulee automaattisesti ja täydestä sydämestä. Jos käy huonosti niin mä tiiän että mun viimeset sanat äitille ja toisin päin on ollut ne kolme kauneinta.
Toivotaan et äiti on vahva ja jaksaa tän yli. Mun äiti. Paras maailmassa.
Nyt ei voi muuta kun odottaa ja toivoa parasta.


edit: klo on ny 14.09. Käytiin siskon ja äidin miesystävän kans kattoo äitiä. Ikinä en oo niin järkyttävässä tilanteessa ollut. Ikinä. Mun on pakko purkaa ny pahaa oloo tänne.
Äiti on nyt siis nukutettu ja ruumiinlämpö laskettu 33 asteeseen ja siinä pidetään se 24h. Sen jälkeen aletaan lämmitään normaaliks ja sit jossain vaihees herätteleen. Ei voi tietää kuin paljon tuhoa toi sai aivoihin aikaseks. Saattaa kuulostaa pahalta mut mä toivon et se on joko tai. Ei niin et jää vihannekseks. Äitikään ei sitä haluis. Mä haluun ja toivon täydestä sydämestä et kaikki kääntyy parhain päin. Pelottaa.
Äiti näytti niin rauhalliselta ja kauniilta kaikkien letkujen ja hengitysputken keskellä.
Meijän perheen salaisuus on itkunkin keskellä huumori. Toisista ehkä järkyttävää mut äiti on samanlainen. Aamulla oli pakko touhuta ettei jäis liikaa ajatuksille aikaa. Silitin siis kaikki verhot ja ripustin ikkunaan. Hymistelin mielessäni silittämisen lomassa et tää on äitin lempipuuhaa ja mä inhoon silittämistä. Mut voi että äiti ois ylpee musta nyt. Kaikki verhot.

Meillä oli paras äitienpäivä. Vietettiin aikaa äitin, mun, siskon ja siskon muksun kans. Käytiin syömässä ja naurettiin vaikka ja mille koko päivä, ihan vedet silmissä asti. Otettiin itselaukaisijalla meistä yhteiskuvia ja käkätettiin typerille ilmeille. Mun rakkaat.

Äiti, mulla on ikävä sun naurua.

Puuuuuh.

Ahistaa, vituttaa, itkettää ja masentaa. Kädet on tosi huonossa kunnossa. Saatnan stressi-ihottuma. Eikä oo ees syytä. Kai. Mulla on vaan yksinäinen olo. Kukaan ei soita eikä kukaan (paitsi vanhemmat ja systeri) oo tarjonnut apuaan muuton suhteen. Muilta oon pyytänyt apua ja sitäkin nihkeesti saatavilla. Muutto on maanantaina ja mä ootan sitä kovasti mut nyt iskee väsy tohon pakkamiseen.

Töissä oli ihan vitun rankka viikko. Mä luulin et edellinen viikko oli rankaa mut olin väärässä. Tää oli rankempi. Nykyään meitä on neljä mut viime viikko painettiin työkaverin kans kaksin, esimies toki apuna minkä pystyi. Ei ollut kerran tai kaks kun meinasin lähtee kesken työpäivän itkee vessaan silkasta väsymyksestä. Kuinka kauan tommosta jaksaa? Ens viikon torstaihin asti toinen noista on vielä pois, toisesta ei vielä tiedä. Mä en jaksa. Nytkin vaan itkettää.

Eikä oo ketään kuka pitäis kiinni ja paijais. Sanois et kaikki järjestyy.
On mulla asiat hyvin. En mä sitä. Mulla on koti, duuni, ystävät (joilla on ihan tarpeeks omia ongelmia joten kyl mä toisaalta ymmärrän et tulee ny vähän vähemmän pidettyy yhteyttä - kunhan nillitän). Tämmösinä hetkinä vaan tuntuu et kaikki on päin vittua.

K ois halunnut tulla viikolla tänne yöks. En huolinut.
Jiistä ei oo kuulunut mitään. Stanan ämmä.
Jani kävi toissapäivänä piristämässä. Seksi sentäs maistuu, se on hyvä.

Ja ai niin. Sanoinhan mä siit varastopojast jonka kaa flirttailin viime perjantaina. Se (eikä kukaan nois varastokundeist oo ikinä käyny mein asiakaspalvelun puolella) yllätti mut täysin tossa torstaina. Se oli tullu moikkaan ex-työkamujaan ja tuli varta vasten mun takia mein aspaan!!! Mun takia :) Mä olin viime perjantaina sammaltanu sille et sit ku tulee moikkaan ex-työkamujaan niin mullekkin saa tulla sanoon moi. Mä pummin siltä jopa kyydin kotiin ja tuli tunne et ei se ihan vastenmielinen keikka sille ollut :) On se kyllä sulonen. Jaksaa hymyilyttää tuo vaikka alakulo vaivaakin.

Kämppä näyttää tyhjältä ja alastomalta. Verhot pyörii pesukoneessa ja makkari on täynnä pahvilaatikoita. Keskellä tupakeittiöö nököttää pahvilaatikko. Hommat vähän kesken. Pitäis mennä pakkaamaan kuiva-aineita ja muita keittiökamoja. Kaikennäköstä. Ei niitä paljon oo. Kylppärin kamat ja kirjahylly. Vaateet, pyyhkeet ja lakanat. Pikkusälää.
Itkettää vähän. Ja silti, nyt kun sain purkaa pahaa oloa tänne, helpottaa. On se jännä. Ihme mesta tämäkin.

Niin yks upee juttu aamulta. Mä kävin lenkillä Myyn kanssa. Pitkästä aikaa. Ja yhellä sillalla tein etenevää askelkyykkyä ja voi luoja että nyt tuntuu reisissä ja pakaroissa toi lenkki. Auts. Sillai ihanalla tavalla. Jos vaan jaksan niin teen vielä vatsalihasliikkeitä tänään. Nyt kuvittelen et kädet saa tarpeeks reeniä pakkailusta ja kaappien pesusta. Hei, joskus saa mennä siitä mis aita on matalin.


edit: Klo 20.52 olikin muuten pahin ahdistuskohtaus aikoihin. Se iski kun metrinen halko ja vei mehut. Yhtäkkiä rupes itkettään ihan tosissaan ja vaik pistin hyvää musaa päälle ja silittelin toista kissaa ja yritin höpötellä mukavia, se vaan tuli. Itku. Ja sitä riitti. Ei meinannut loppua millään ja vieläkin kurkkua kuristaa. Nyt on silmät punaset ja järkyttävä väsy. En muista milloin ois tuntunu noin pahalta. Tuntu että täs missään ei oo enää mitään järkee. Kun toi tunne tulee, niin en pysty ees aatteleen järkevästi. Mä tiiän et huomenna mua jo naurattaa toi mut nyt ei naurata. Se oli paha.

1.toukokuuta

Vappu meni rauhallisesti, ainakin mun osalta. Perjantai ei sit mennytkään niin rauhallisesti :D
Päätettiin esimiehen (vai onko se esihenkilö kun on nainen?) kans ex-tempore lähtee baariin. Ja voi, baarissa mihin mentiin oli läjä mein firman varastopoikii ja niiden seurassa hengailtiinkin se ilta. Meillä oli ihan sairaan hauskaa ja mä tunsin oloni melkein kuningattareks kun kaikki kohteli hyvin, lausui kohteliaisuuksia ja toi kaljaa nenän eteen :D
Pientä flirttiäkin oli yhen pojan (mä saan sanoo sitä pojaks kun se oli 22v :D ) kanssa. Ihan viatonta mutta helvetin piristävää!
Oli ehkä hauskin ilta aikoihin. Pieni hutikka päällä ja hauskaa seuraa. Parhautta. Harmi vaan et tää 22v oli vikaa päivää tuolla duunissa, se oli mukava ja sitä oli erittäin ihana kattella kun se oli niin söpö :)

Eilen menin sit Koolle ja siellä oli siis Koon perhe, mun sisko perheineen ja yks tuttavapariskunta. Kaikki siis pariskuntia ja muksut päälle. Syötiin hyvin, jauhettiin paskaa, naurettiin ja miehet ja mä otettiin vähän olutta. Ihan rentoo ja saunaankin pääsin :)
Systerin kyydillä tulin kotiin ysin jälkeen, katoin leffan ja join vielä pari kaljaa.

Tää päivä on mennyt pakkaillessa. Mä haluun kaapeista mahdollisimman paljon kamaa laatikoihin ja et saisin pestyä kaapit valmiiks. En haluu jättää mitään vikaan iltaan ennen muuttoa vaikka mä vihaankin asuu pahvilaatikoiden keskellä. Se on vaan helpompi pestä pari kaappia kun koko saatanan keittiö kerralla. Käyttöön jätän vaan tärkeimmät. Vaatteet pakkaan tosin jätesäkkeihin kun ne on sit nopee myös sieltä purkaa..
9.5 on muutto enkä mä malttais millään odottaa. Koti. Mä pääsen kotiin. Ja omaan saunaan.

Sen mä oon päättäny et ei enää mitään nettityyppejä mulle. Ne on joko pillun perässä, ettii vaan jotain vitun kirjekaveria ja häviivät kun pieru saharaan kun tulee puhetta tapaamisesta, on jotain saatanan juoppoja tms. Nyt loppu. Ei oo mun juttu.

Töissä oli niin vittumainen viikkokin ettei mitään rajaa. Mä niin toivon et pääsisin yhteen haastatteluun. Mä haluan pois tuolta. Se ei oo vaan mun juttu toi. Mä pystyn parempaan mitä tolla firmalla on mulle tarjota. Ja vaikka en kovin kunnianhimonen olekkaan niin mä haluan enemmän. Toi ei vaan riitä.