tiistai 29. kesäkuuta 2010

Argh

Flunssa senkun jatkuu ja pää hajoo kun en pääse lenkille enkä salille. Olo on ku ryhävalaalla :( Ruoka ja röökihän maistuu entiseen tapaan.

Sanoinko mä et viime viikolla yks työkamu allekirjotti eropaperit duunista? No, ens viikolla lähtee sit toinenkin. Voihan ny vittu sanon mä!!! Ja ei - kumpikaan ei lähde omasta tahdostaan. Kukakohan on seuraava...

Mun piti Mikan kans lähtee tänään ajelulle mut mul iski töissä niin kauhee pääkipu et mun oli pakko mennä nukkuun kun tulin töistä. Viime yönä nukuin hurjat neljä tuntia, pyöri taas kaiken maailman ajatukset päässä eikä jättäneet rauhaan :(
Mika mököttää kun en pystynyt ajelulle. Ärsyttävä jätkä sekin stana.


Jotensakkin vituttaa taas sen verran että en jaksa ees hyvistä asioista kirjottaa vaikka niitäkin on.

Panettaiskin saatana.

maanantai 28. kesäkuuta 2010

Vapaapäivä!

Juhannus oli ihan mahtava. Ilmatkin suosi ja uskaltauduttiin jopa järveen pulahtelemaan saunomisen lomassa. Tuli syötyä vähän liikaa mutta juotua just sopivasti :)

Lähettiin siis siskon ja sen miehen kanssa torstaina ajeleen ja vältyttiin suuremmilta ruuhkilta. Käytiin kaupassa matkan varrelle ja viiden pintaan oltiin jo perillä. Vaihdoin heti biksut päälle ja liityin mimmien seuraan laiturille <3

Aamusin heräiltiin rauhassa, syötiin aamupala ja touhuttiin omiamme, höpöteltiin, poltettiin liikaa tupakkaa ja naurettiin muksuille. Safkat tehtiin yhdessä ja kaikki otti osaa siivoukseenkin. Oli niin mukavan rentouttava jussi että ei mitään rajaa :) Oli haikee olo eilen lähteä takas kotiin päin ja ei yllättänyt mua yhtään, että illalla ahdisti ihan vitusti olla taas yksin..
Mun flunssa senkun jatkuu ja se on kyllä verottanut voimia ihan liikaa. Tiiä pitäskö tässä kohta könytä lääkäriin kuunteluttaan keuhkot ja tutkituttaan poskiontelot..

Huomenna on tiedossa tiukkaakin tiukempi työpäivä koska tänään kukaan ei tee mun töitä. Mut tänään mä vielä nautin ja rentoudun!

Ulkona paistaa aurinko ja on kuuma. Koo on lomalla mut tuskin lähtee rannalle kun vietti koko viime viikon sie mökillä. Mut jos tästä suunnattais vaikka Jumboon shoppailee :)

torstai 24. kesäkuuta 2010

Mä lähden nyt mökille :)

Miss Nutcase aikoo juhannuksena kieriä alastomana kasteisella niityllä, kerätä 7 kukkaa tai yrttiä, ylittää 7 aitaa ja nukkua kukat tyynyn alla. Kurkkaanpa vielä alastomana kaivoon ja yöksi laitan vasemman sukan väärinpäin jalkaan. Jo luulis tulevan sulhon ilmestyvän uniini :)

Rauhallista juhannusta ♥

keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Edelleen kipiä :(

Mutta töissä oon ollut kuitenkin... Kauhee yskä joka pitää hereillä, räkä valuu niin että kohta tippuu nenä niistämisestä enkä jaksa yhtään mitään ylimäärästä. Ja mä niin haluun salille ja lenkille!!!

Eilen kävin Mikan kanssa jumbossa ostoksilla ja vähän ajeltiin siellä sun täällä. Kiva kaverihan se on. That´s it :)

Töissä on ollut vähän kiireitä ja aika on mennyt tosi nopeesti. Tänään hyvästelin mun kaks karvakasaa - ne lähti juhannukseks hoitoon Koon siskolle. Mulla on niitä nyt jo ikävä :( Miten mä osaan nukkua kun ne ei oo mun vieressä??? Mökillä ja muualla nukun hyvin mut kotona oon tottunut niitten painoon ja lämpöön mun vieresssä.

Huomenna jos kerkiin niin kirjottelen töissä lisää. Nyt pitää pakata loput kamat, syödä iltapala ja mennä unille. Ja huomenna mökille!!! Juhannus - oleilua, nukkumista, syömistä, saunomista, uimista, päiväunia ja maailman parasta seuraa <3

maanantai 21. kesäkuuta 2010

S**tanan flunssa

Edelleen kipee mutta kuitenkin töissä. Toivon niin paljon että päivästä tulis todella rauhallinen.. En voi olla pois kun yks työkaveri on lomalla. Mä teen nyt osan hänen hommistaan eikä niitä muut osaa tehdä :/ Perseestä. Onneks on vaan neljä päivää töitä!

Eilinen meni maatessa sohvalla. En jaksanut yhtään mitään, hyvä että edes kauppaan jaksoin raahautua. Mut pakko oli että pääsin käymään apteekissakin hakee troppeja. Ihan kauhee olo nytkin. Pää täynnä räkää ja nenä tippuu kohta niistämisestä. Hengittäminen on vaikeeta ja yskittää.

Mä haluan kotiin peiton alle :(

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Kipiä ja kuumeessa

Eipä oikeestaan uutta auringon alla. K kävi saunomassa mun luona torstaina. Leivoin sille raparperipiirakkaa kun se toi raparperejä takapihaltansa ja kävi se kaupassakin mun puolesta :) Yritti pussailla mut en antanut. Mä en oikeesti halua nyt tunteita mukaan sen suhteen, mä en aijo päästää sitä nyt lähelle. Se ois halunnu nähdä mut eilen mut olin sopinut et meen Koon ja sen serkun kaa parille :) Ite se vie torstaina sano et hän ei vieläkään tiedä mitä haluaa. No, miettiköön rauhassa mut ei pelleile mun kans nyt yhtään. Yhteyttä voidaan sillon tällön pitää, nähdäkkin välillä mut liika on liikaa.

Mikan kaa ollaan ihan frendeinä pidetty yhteyttä. Pikkusen jopa flirttiäkin ilmassa. Nyt ei kuitenkaan ahdista yhtään :)
Se jopa tossa on laitellu viestiä et jos menisin sinnepäin... Jätän väliin senkin nyt koska oon kipee.

Mulla on eilisestä asti ollut kurkku kipee ja on kauhee flunssa ja vähän kuumetta :( Surkee olo. Paleltaa ja sit taas hikoilututtaa. Päätin et sairastan tän päivän, huomenna oon taas terve :D Pitäs käydä ostaa parit lakanat ja sit vähän juttuja juhannusta varten. Ihanaa, vaan neljä päivää töitä ja torstaina pääsen jo kahdelta. Can´t wait!!!

torstai 17. kesäkuuta 2010

Urhon päivä

Ei se nyt sit oikeen tunnu hyvältä. Siis toi Mika juttu. Mä tein ehkä vittumaisesti mutta mun oli eilen laitettava sille viestiä että toivottavasti se ei ota tätä juttuu ny liian vakavasti. Kun mulle tuli fiilis et se on enempi mukana täs hommas ku mä :/ Jotenki mä oisin halunnu et se ois enempi "mies". Mun piti päättää millon nähdään, mitä tehdään jne. Mä kait kaipaan semmosta "Nyt mä narttu otan sut rajusti tässä" tyylistä menoo. Mä haluan tuntea olevani upee, haluttu, pantava, kaunis ja kiinnostava. Se ei koskaan ees kysynyt multa mitään henkilökohtasta.

Tiistai oli töiden ja kaiken muun paskan (äidin veljen kuolema, äidin siskon syöpä, ystien parisuhdeongelmat jne) takia niin kamala päivä että kun menin töistä kotiin, otin vajaan tunnin tirsat ja vaan koomasin koko illan. Hyvä että ees kauppaan pääsin kun ahdisti niin paljon.
Mika laitteli viestiä ja sekin ahdisti niin etten meinannut saada henkeä. En mä vaan oo valmis. Olisin, jos se tuntuis hyvältä. Jos se ois The One.
Mä oon aina ollut sitä mieltä et jos toisesta ihan oikeesti pitää, niin sen kanssa haluu varsinkin alkuun olla koko ajan, yötä myöten vaikka kuin seuraavana päivänä väsyttäis. Ja mä vaan siirtelin tapaamista eteenpäin. Ei sen kuulu niin mennä. Ei mulla ainakaan.
Koska se asuu tosiaan n. 40 kilsan päässä mä päätin laittaa sille viestin. Sanoin kyllä et haluisin vie nähdä ja et se on hirmu kiva ja mukava ja kaikkee mut et nyt tilanne on se että en haluu enkä pysty mihinkään kovin vakavaan.
Viestin perusteella se näytti ymmärtävän mun pointin mut silti musta tuntuu että mä loukkasin sitä :( Ja nyt musta tuntuu todella kurjalta :(
Kokeilin kepillä jäätä ja laitoin sille viestiä et mites mopon huolto meni? Ei oo vielä vastannut ja saapi nähdä että vastaako edes. No, olihan toi multa aika raukkamaisesti tehty :(
Mut miks mulla sitten on niin helpottunut olo?

Töissä on aika rauhallista ja mä kerkeen jopa nyt kirjottamaan tätä blogiakin :D Ja siis mehän ei saatais työkoneilla tehdä muuta kun työjuttuja. Hupsista saatana :D

Pian on juhannus jota mä ootan innolla. Lähetään torstaina mökille!!! Siellä on mun sisko perheineen, Koo perheineen ja sit yks tuttu pariskunta lapsensa kans. Ja minä. tolla porukalla ollaan vietetty jo monta juhannusta enkä malttais taas millään odottaa. Parasta seuraa, ruokaa, saunomista ja uimista <3


Edit: Oon tossa parit meilit vaihtanut yhen kundin kans (yllättääkö ketään että facebookin yhden sovelluksen kautta laitettiin meilit?). Äsken selvis että se on K:n hyvän ystävän työkaveri. Voi luoja :D Se siitä sitten :D Toivottavasti se ei pistäny korvan taa mun sukunimeä eikä ala uteleen K:n kaverilta mitään. Häpäsy :D

maanantai 14. kesäkuuta 2010

...

Perjantai meni mukavasti, käytiin Mikan kaverilta hakees parit leffat kun sato vettä et ajelusta ei tullut mitään. Vietettiin siis rauhallinen koti-ilta ja syötiin sipsejä.
Ja pitihän se sit testata miten kemiat kohtaa punkan puolella ;) Ei hassumpaa.
Lauantaina lähettiin Jiin kanssa taas viihteelle ja krapulahan siitä seuras :D

Sunnuntai meni sohvalla maaten ja Mika tuli jossain vaiheessa mun luo. Olin vähän koomassa et paljoo ei juteltu enkä ees halunnut että se jää yöks. Loman jälkeen uni on vähän mitä sattuu enkä halunnut sit stressata sitäkin et miten toinen nukkuu mun luona..

Mä pidän Mikasta. Se on kiva, mukava, kiltti, söpö eikä seksikään oo hassumpaa. Mutta. Mä en tiedä. Mä en taida osata olla täysin oma itteni sen kanssa. En mä mitään esitä mut en silti ole minä. Nyt täytyy antaa ajan kulua ja kattoo miltä tuntuu. Mä en todellakaan halua olla kenenkään kanssa vaan siks että ois joku. Se ei vaan riitä mulle eikä se oo sitä toistakaan kohtaan oikein. Jos nyt jo tuntuu että on joku mutta, niin useimminen se on sit päättynytkin aika nopeesti. Silti en heitä vielä pyyhettä kehään koska tää fiilis voi hyvinkin johtua siitä, että sunnuntai oli mulla aika kooma ja siks en jaksanut yhtään olla sosiaalinen :/ Kattellaan ny. Jii tästäkin negisteli mut mitä sitten. MÄ haluan ottaa selvää mitä tuleman pitää. Mä en aijo kerrasta luovuttaa, en vaikka välillä epäilyttääkin. Mä haluan kattoo kortit loppuun asti, ottaa riskejä tuli turpaan tai ei!

Ja mouhoominen Jiistä jatkuu. Meillä on työpaikalla lehti ja uusimpaan numeroon sai nimettömänä kysyä mitä mieleen juolahtaa. Mä sit kysyin aika arkaluontosen asian joka otettiin puheeks kuukausittaisessa koko firman palaverissa. Siitä kehkeyty hyvä keskustelu ja monta muutakin ihmistä oli mun kanssa samalla linjalla ja kehtasivat mun lisäks ääneen tuoda julki mielipiteensä.
Ihana ystäväni Jii tokas mulle tänään "kunhan toimari saa tietää et kuka sen kysymyksen teki, ni sä oot kyllä seuraava joka sieltä joutuu lähteen". Mitä vittua? Mä sanoin Jiille että mä en jaksa et se on aina niin helvetin negatiivinen. Et joka asiasta se löytää ne paskat puolet.
Mä en ole naivi, en sinisilmänen enkä tosiaan kasvanut pumpulissa. Mut tarkottaako se sitä, että mä en sais olla positiivinen? Että mä en sais ajatella esim ihmisistä ensin hyvää? Että kaikesta mahdollisesta paskasta huolimatta, en sais ajatella että aurinko paistaa kuitenkin joskus risukasaan.
Jos toisella ei oo mitään hyvää sanottavaa niin pitäsi turpansa kiinni. Mä sanoin todellakin Jiille että en jaksa tommosta negistelyä aina ja joka aiheesta. Silti mua edelleen vituttaa sen asenne.
Vittu. Oli kyse miehistä, työpaikasta (jopa kerran sanoin Jille et aijon pyytää palkankorotusta ni se vastas "et sä mitään palkankorotusta saa kun on tämmönen tilanne" - ja miten kävi??? Mä sain korotuksen!!!), säätilasta, ihan mistä vaan. Kaikki on aina huonosti tai ainakin tulee menemään huonosti. Nyt en hetkeen haluu olla sen kans tekemisissä. En mä mitään mökötä tms mut just ny en haluu päivään pariin ainakaan tehdä sen kans mitään vapaa-ajalla. Vituttaa.

perjantai 11. kesäkuuta 2010

Söpöstellen

Kesän kunniaks uutta taustaa. En todellakaan ole mikään vaaleenpunasen suurin ystävä mutta katotaan kuin pitkään jaksan tällä ennenku tulee oksennusrefleksi.

Tänään pitäs saada perse sohvalta ylös ja salille. Viime viikon tiistaina kävin viimeks mut sen jälkeen oon käynyt kaks kertaa lenkillä. Että edes jotain.

Mika tulee hakeen mut kun tulee töistä ja jos ei myöhemmin sada niin lähdetään moottoripyöräajelulle :) Ilta on avoin et mitä tehdään..

Ihan pakko avautuu vähän ja purkaa harmistusta. Mun ystäväni Jii ei selkeesti sulata sitä, että mulla on sutinaa :(
Viime viikon alussa puhuttiin et katotaan tarjouksia mut et jokatapauksessa, makso mitä makso ni lauantaina lähetään laivalle. Torstaina näin siis Mikan ekaa kertaa ja pe Jii ei oikeestaan puhunu mulle töissä mitään. Olin vähän ihmeissäni ja iltapäivällä laitoin meiliä et ollaanko me lähössä... Vastas että hän luuli että mä en lähe ku tapasin Mikan. Täh? Tottakai jos ollaan sovittu et mennään niin sit mennään.
Mein piti viime tiistaina ekan kerran Mikan kaa nähdä ja kun se laitto viestin et jalkatapit pyörästä puuttuu niin Jii oli samantien sitä mieltä et ei siitä enää kuulu.. Ja nyt Jiillä oli paha mieli yhestä asiasta ja syyllisti minuu siitä että en mennyt hänen luo enkä perunut treffejäni Mikan kanssa. Vittu. Monta kertaa mä olen tarvinnut tukea ja muuta niin ei Jiillä oo käynyt mielessäkään perua treffejään mun takia.
Mä olen aina ollut aidosti ilonen jos Jii on seurustellut tai että sillä on ollut sutinaa jonkun kanssa. Kysynyt miten treffit on mennyt jne. Jii ei kysynyt multa mitään, ei oo kertaakaan kysynyt mitään.. Vähän kakka fiilis.

No mut ei siitä enempää.. Nyt juon tän kupin kahvia ja vedän salikamat niskaan. Sinne on mentävä!

Edit: Kävin salilla :)

torstai 10. kesäkuuta 2010

100 kirjotusta täynnä!

Treffit lyhyesti:

Mopokundi (tästä lähtien vaikka kulkekoon nimellä Mika ) haki mut autolla n. 15.15 ja ajettiin kaupan kautta sen luo. Se kävi suihkus, mä keitin kahvit ja se teki eväsleivät. Hemmetin hyvä diili mun mielestä :D (Mä en osaa kirjottaa kenestäkään hän-muodossa. Anteeks paska suomenkieli)
Lähettiin mopoillen pikkupaikkojen kautta Hämeenlinnan ohi Evon kansanllispuistoon. Juotiin sie kahvit ja syötiin eväitä. Ajeltiin yhteensä melkein 200km siellä täällä pikkuteillä :)
Ja sit sen luo ja se ihanuus hiero mun hartioita! Ja kerroin et tykkään et mua kutitetaan/hipsutellaan kevyesti esim käsivarresta niin kappas - röhnötän sen vieres käsivarsi pitkäl ja se kutittaa mun kättä.
Katteltiin samal leffaa ja höpöteltiin. Yhtäkkiä kello oli jo yli 23 ja pyysin et se heittäis mut kotiin, Mikahan meni sit tänä aamuna jo seiskaks töihin ja välimatkaahan meillä ei ole kuin vaivaset 40 km :D
Kipinää ilmassa, sukat pyörii jaloissa ja maha täynnä perhosia. Eikä olla vie ees suudeltu :D Jännä juttu et kumpikaan ei muuten taida olla ujo, paitsi nyt :D
Ja mun mielestä on jotenki ihan mielettömän ihanaa tutustua siihen just tälläin!!!!

Ollaan pidetty viestitse yhteyttä ja just oli puhetta huomisesta. Se tulis kait hakeen mut huomenna kun pääsee töistä. Ja näillä näkymin menisin sen luo yöks. Oli tossa puhetta et mun tarvii lauantaina olla yhden aikaan ykköset päällä ja kukkapuska hankittuna kun ollaan menossa siskon miehen äidin 60v juhlille. Lupas palauttaa mut ajoissa. Iiiiiik. Paniikki :D

Olin tiistaina hoitamassa Myyn muksuja kun Myy ja miehensä menivät Green Dayn konserttiin.. Kakkavaippoja vaihtanu viimeks ehkä vuosi sitten ja nyt niitä oli kaksin kappalein. Toinen vaippa sisälsi reilu 1 v pojan ja toinen reilu 2 v tytön. Huh mikä reissu. Sain silti nappulat syötettyä, leikitettyä ja jopa yöunille :) Ja jäivät henkiin :D
Tänään kävin kaitsemassa vanhinta kummityttöäni eli Koon muksua :) Tää oli helppo. Lämmitin valmista safkaa, jälkkärijätskit käytiin ostaa lähikaupasta ja takapihalla otettiin aurinkoa ja leikittiin vesisotaa! Ei hassumpaa sanon minä.

maanantai 7. kesäkuuta 2010

What a trip

Olipas hauskaa! Systeri heitti mut ja Jiin satamaan ja siitähän se riemu sit alkoi :) Käytiin syömässä, ostettiin hyttiin juotavaa ja alotettiin hyttibileet. Löydettiin baarista yks heppu joka tuli tarjoon Elvis-spektaakkelia kannella 9. Sinnehän me sit mentiin ja hengattiin tän polttariporukan sviitissä :D Ihania ihmisiä niistä kaikki! Yhellä niistä on mun kanssa yhteinen tuttu. Pieni on maailma :)
Tää heppu tuli mun kanssa jopa mein hyttiin. Olin jo mennyt nukkumaan siinä neljän aikaan kun n. 15 min päästä ovelle koputetaan. Mulla ja sillä oli jotain. En tiiä mitä. En mä osaa sanoin selittää mitä mä näin kun mä katsoin sen silmiin. Ja se on naimisissa... Mitään ei tapahtunut mutta se tulikin mein hyttiin vaan jutteleen. No okei, kyl me vähän pussailtiin. Pari tuntia se mun kans oli ennenku lähti itekkin unille. Käytiin välillä kannella röökillä ja sit taas höpisemään hyttiin. Se oli käyny Jiiltä kysymässä mein hytin numeron. Sano mulle että ei saanut mua mielestä kun lähdin baarista, et sen oli nähtävä mut vielä. Ja nyt se pyörii mun päässä jatkuvasti vaik mä tiiän et se on mahotonta. Mä en halua ny ajatella sitä. Hitto. Jotain sutinaa sen pärräkundinkin kanssa. Ei tää ny oo oikein sitä kohtaan vaikka pärräkundin kans mitään ei oo tapahtunutkaan. Mä en edelleenkään tiiä mitä se musta ajattelee. Ollaan sen kans kuitenki koko viikonloppu viesteilty..
Että on taas sekavaa kaikki. Kuten tää kirjotuskin. Sekasin kokko mimmi.

Sunnuntaina käytiin Tallinnassa syömässä ja matkaeväinä meil oli siideriä :D Että ihan perusjunttituristimeininki. Jatkettiin siis sunnuntaina juhlimista ja kun tultiin laivalle, otettiin tirsat ja sit korkattiin taas. Lähettiin 9 kannelle ettiin sitä svittiä ja polttariheppujen kans sit viihdyttiinki siihen asti kunnes laiva tuli satamaan. Ne oli ihan mielettömän ihania kaikki. Mä taisin rakastuu niihin jokaiseen. Lisää tommosia ihmisiä mun elämään, vaikka vaan kävisivät kääntymässä mut just noista jää hyvä mieli ja ihanat muistot <3

Taksilla sit samasta Jiin kanssa mun luo ja lähettiin tohon heseen syömään ja tuiterissa sit kotiin nukkumaan :D
Tää päivä on menny ihmetellessä ja niskan oon saanut jumiin tästä makaamisesta. Se heppu pyörii mun päässä. Vittu. Vähän pussailtiin, that´s it. En tuu ikinä enää sitä näkemään ja tää mein yhteinen tuttukin on vaan tuttu eli tuskin sitä kauttakaan. Katoin mein yhteisin tutun facebookin sivulta sen kaverit ja löysin tän laivahepun siltä. Miks? Äh. Miten ihminen voi olla näin sekasin? Ei tää oo tervettä. Mun pitäs varmaan varata päälääkärille aika.
Ja miks se pärräheppu laittelee viestiä? Mitä se musta haluu? Miks kaikki on taas niin vaikeeta. Miks mä oon niin vaikee? Miks mä oon tämmönen tuuliviiri kaikin puolin? Mitä mä haluan?

Edit: näin jälkikäteen kun luen ton tekstin niin tekis mieli deletoida. Kamalaa luettavaa kaikin puolin. Olkoot.

lauantai 5. kesäkuuta 2010

LOMA

LomaLomaLoma :D

Torstainen pärräreissu meni hyvin. Mut haettiin n.17.45 ja palautettiin kymmenen jälkeen :) Käytiin porvoossa kahvilla, ajeltiin pornaisissa, sipoossa ja mäntsälässäkin käytiin. Juttu luisti ja tais sekin viihtyy mun seurassa. Nyt mä oon vaan ihan pihalla et kiinnostanko mä sitä vaan kaverina vai onko muutakin. Ollaan oltu tekstiviestitse paljon yhteydessä ja monesti hänen alotteestaan. Mitä mitä? Mä en osaa lukea sitä ollenkaan..

Nyt kuitenkin laitan itteni kondikseen, pakkaan laukun ja lähen Jiin kans tallinnan laivalle aiheuttaan pahennusta.

LOMA, mikä ihana tekosyy :D

torstai 3. kesäkuuta 2010

Mörrimöykky

Väsyttää.. Eilen oltiin työporukalla Tuusulanjärvellä. Käytiin Pekka Halosen taidenäyttelyssä (en mä niistä tauluista välittänyt mutta rakastuin siihen kotitaloon), käveltiin, soudettiin kirkkoveneellä, saunottiin, uitiin ja syötiin.
Otin kolme lonkeroa ja ne vei yöunet :(

Viime viikolla yks heppu laitto mulle vahingossa kaveripyynnön facebookissa. Luuli mua joksikin toiseksi. Jotenki ajauduttiin vaihtamaan meilejä ja jossain vaiheessa tekstareita. Minkäänlaista flirttiä ei oo ollut, kunhan ollaan kai molemmat ajankuluks viestitelty. Tänään pitäs sit ekaa kertaa nähdä, lähetään moottoripyöräajelulle :)
Toivottavasti juttu luistaa ja siitä sais vaikka ex tempore kaverin mihin tahansa reissuun. Ja jos se on tylsä niin eipä tarvii sitä toiste sit nähdä :D

K on pitänyt yhteyttä. Mun mielestä turhanki tiiviisti. Mitä vittua se ny ajaa takaa. Musta ei sille mitään panokaveria tule. Se mitä viime perjantaina tapahtui - tapahtui. Mutta ei tuu toistumaan (ainakaan kovin usein. Heh). Mä yritän pitää siihen nyt etäisyyttä. En todellakaan halua että se pilaa mun kesän nyt millään. Äh.

Late ärsyttää kans. Mä annan sillekkin nyt pakkasta. Olkoon. Mulla taitaa olla jonkunlainen miesviha päällä kun kaikki miehet vituttaa. Toikin heppu ketä en oo ees nähnyt :D

Kävin toissapäivänä salilla ja voi hitto et on taas koko kroppa kipee. Tein isommilla painoilla kaikki liikkeet ja se tuntuu. Ihanasti :D

Ens viikko on lomaa! Tulee tarpeeseen. Mä en jaksa ees kauheesti hymyillä ja olla oma höpö itteni. Oon mörrimöykky.

Edit: Oon antanu Latelle pakkasta eilen ja tänään, en oo paljoo jutellut ja tuskin ees kattonu siihen päin. Se lähti tänään duunista himaansa tekeen etätöitä. Sit pamahtaa meili työpostilatikkoon. "Mieletöntä, unohdin sanoa et vittu sä näytit eilen hyvältä niissä bikineissä". Iski kyllä niin puun takaa toi meili. Edelleen oon ihan shokissa :D