Never Enough

Ei mitään. Ei vittu mitään tapahdu. Tylsää, tasasta, ahdistavaa ja tylsää.

Pääsiäinen meni ihan mukavasti mut kyllä mulla oli tylsääkin. Sunnuntai oli ainut oikeesti kiva päivä kun oli sen verran paljon ohjelmaa ettei kerenny liikaa miettimään mitään.
Töissä on ihan vitunmoinen kiire ja tänäänkin kävi niin useesti mielessä et "vittu mä en kestä enää tät paskaa".
Yhen hakemuksen taas pistin menee ja katotaan kuin mimmin käy.

Jii on löytäny miehen ja kappas, Miss Nutcasen olemassaolo on unohtunut. Oon ilonen sen puolesta mut vituttaa kun näin on käyny ennenki. Mut sit kun menee huonommin tai on kriisiä niin kyllä mut sit muistetaan. Saatana.

Kädet on taas ihottumaa täynnä. Vittu. Mistä mäkin muka ny stressaan? Duuni on, koti on, ihana perhe on ja ystäviäkin on. Mitä vittua kysyn minä.

Niin joo, kirjottelin tos yhen hepun kans. Juttu luisti ja sillain. Sit sen höpinät alko menee liian pikkutuhmiks ja sit se ei oikeen osannut muuta jauhaakkaan. Tuli fiilis et pillun perässähän se. No, kautta rantain tein selväks et pelkän pillun perässä on turha juosta niin kyllähän se sit ymmärsi. Ja kaiken huipuks kirjottelu on vähentyny huomattavasti siitä mitä alkuun meilailtiin. Hehheheeee. Selvishän sekin sit. Vittu mikä idiootti.
Silti vituttaa et sen meilit piristi päivää (kunnes siis rupes jo vähän vituttaa) ja nyt sekin pieni päivän piristys on loppu. Jumalauta sentään.

Liian pitkään on taas jatkunut tää alakulo. Puuh. Helpottipa vähän avautua. Ainakin hetkeks.
Kiitos ja anteeksi.

Ja sit vielä rakkausbiisi. Ripiitillä soinut sekä päässä että juutuubissa.