Mittumaari

Täytyy vähän alustaa..
Työkaveri on pari kertaa tässä parin kuukauden sisään maininnut et hällä ois yks tuttu (puhutaan tästä lähin vaikka nimellä Sami) joka vois sopia mulle.
Mä tietty kyselin että onko pitkä, pätkä, runopoika, kovis, tavallinen, mitä musiikkia, mitä tekee, onko hyvät hampaat jne jne.

Noh, alkuviikosta sanoin työkamulle että jos herra sallii niin työkamu antais Samin numeron mulle. Keskiviikkona sit laitoin sille viestiä ja vaihettiin parit tekstarit..

Ja sit asiaan.

Eilen olin oikeesti ihan paskana koko aamupäivän kun ahdisti olla yksin. Oli semmonen tunne että kukaan ei rakasta ja oon ihan hylkiö.
Olin aatellut että lähden seurasaareen kattomaan juhannusvalkeita mutta lähteminen tuntu todella vaikeelta. Yksin, ihmisten sekaan. Tuntuisko olo entistä yksinäisemmältä?
Otin siinä sit hissukseen kolme kaljaa, kävin suihkussa, meikkasin kevyesti ja kuuntelin hyvää musiikkia.

Hyppäsin kulkuvälineeseen ja kun pääsin keskustaan niin tuntu jo heti et tein oikeen ratkasun. Ja kun pääsin seurasaaren rantaan olin jo ihan fiiliksissä. Se on niin mahtava paikka ja mä rakastan tommosia museoalueita jotka ei vaikuta homeisilta museoilta. Harmitti vaan että unohdin kameran kotiin - mutta menenpä sinne tänä kesänä uudestaan ja otan äitin mukaan :)

Enivei. Käppäilin siellä sit ympäriinsä, kävin kattoo kun lasten kokko sytytettiin, ihailin maisemia ja fiilistelin ihmisten hyvää tuulta. Oli ihanaa olla paikassa missä ei örmytty eikä örvelletty.

Kävelin rantaa pitkin ja löysin ihanan kalliopaikan ja parkkeerasin siihen, nassu aurinkoon.
Otin laukusta (no juhannuksen kunniaks muutaman otin mukaan) oluen ja ihailin maisemaa ja sit piippas puhelin. Samihan se siinä. Kysy et häiritseekö ja voiko soittaa. Iski paniikki koska mä vihaan puhua puhelimessa tuntemattomien kanssa.
Vaihdeltiin siinä sit viestiä (vähän rivienvälistä tein selväks etten haluu puhuu. Joo joo, oon outo :D ) ja sille oli käyny samoin ku mulle, eli yksin oli. Ja se oli vielä selvinpäin.
Siinä sit jotain jauhettiin (se oli himassaan) ja samalla viestittelin Koolle joka pyyteli mua niiden seuraan.. Olin jo matkalla bussille päin kun jäin seuraamaan vielä hääparin tanssia siinä isolla lavalla. (Tähän oli menny n. tunti siitä Samin ekasta viestistä). Sit piippas taas ja kysymys kuuli: Millä kalliolla sä oot?
Mitä vittua, Sami oli seurasaaressa!

Aikasemmin olin tehny jo selväks et treffeille en lähde (ahdistaa jo se sana) joten noi oli kyllä täydelliset epätreffit ikinä :)
Tultiin hyvin juttuun ja naurettiin paljon. Ei se ihan mun simpukkaa koskettanut mut rivien välistä jo viikolla kävi selväks että kumpikaan ei mitään parisuhdetta oo ettimässä mut että (sinkku)kavereita ei oo kummallakaan liikaa.

Käppäiltiin pitkin saarta, puhuttiin kaikesta maan ja taivaan välillä, käytiin kattomassa sitä aikuistenkin kokkoa, harmiteltiin kun kummallakin on kaks vasenta jalkaa eikä kehdattu käydä tanssimassa:D

Sami heitti mut sitten vielä kotiin ja kello tais olla puol 1 kun tulin kotiin.
Kyllä kuulkaas hymyilytti että kurjaakin kurjempi päivä muuttui noin mahtavaks!