Haastattelu meni hyvin mutta en päässyt jatkoon. Miksi? Sitä en tiedä. Harmittaa ihan vitusti koska se ois ollut just sitä mitä mä haluan tehdä.
Parin viikon sisään tuosta soittivat rekryfirmasta toiseen haastatteluun yhteen toiseen hommaan mutta äääh, ei se ollut mitä mä halusin, paikka oli mielestäni liian kaukana ja jag talar inte svenska tai min svenska är mycket dåligt. Tai jotain sinne päin. Mut sen verran siinä joku tökki että sekä mä että haastattelija taidettiin yhdessä tulla siihen tulokseen että se paikka ei mulle sovi.
Harmittaa. Oisko mun pitänyt sittenkin ottaa se homma? Tai olla innokkaampi saamaan sen? Teinkö typerästi? Mutta sit taas osa musta sanoo että ratkaisu oli just oikea.
Ehkä mun pitää luottaa mun intuitioon tässäkin, koska kun se rekrytyyppi tuosta hommasta soitti niin mulle tuli jo sillon semmonen olo että mennään nyt käymään ja juttelemaan paikasta mutta njääh.
Ja mä haluan työnkin suhteen sen "tääonjustsitämitämaoonainahalunnut"-fiiliksen en sitä "ihanok"-tunnetta.
Tai mitä jos mä en vaan halua töitä? Mitä jos musta on kiva olla kotona ja siivoilla ja käydä salilla ja tehdä sitä tätä ja tota? Mistä vitusta mä tiedän?
Musta tuntuu että mä en todellakaan halua olla himassa ja vetelehtiä mut mistä mä tiiän? Voinko mä olla varma että mä ihan täysillä etsin töitä? Mistä sen tietää? Mikä on se määritelmä? Välillä mä ihan tosiaan epäilen että teenkö mä kaikkeni työn saannin eteen. Kyllä mä teen. Mä tiedän sen. Mut tiiättekö sen pienen perkeleen joka pistää sut epäileen jopa ittees ja kuiskii korvaan että "kukaan ei tosissaan usko että ees haluut töitä. sulla on niin mukavat oltavat himassa ja ukko joka maksaa kaiken. ei ihme että et oo vielä töitä löytänyt. tuskin oot pistänyt rikkaa ristiin sen eteen". Voi itku :(
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Älä kuuntele sitä pientä ääntä pääs sisältä, joka väittää että et tee parastas. Ja jos se toinen duuni ei tuntunu hyvältä idealta, niin se ei ollu sitä ja hyvä ettet päätyny siihen paikkaan, koska sit työnteko ois ollu kauheeta pakkopullaa ja ankeeta ja sulla ois ollu huono olo. Intuitiota pitää kuunnella ja vaistoja. Ne on ihan liian aliarvostettuja, vaikka oikeesti, aika monesta asiasta ihminen tietää vaistomaisesti, että miten pitää tehdä. Joten nyt vaan jatkat työnhakua, ja oot valmiina iskuun kun tulee seuraava sellanen työpaikka auki, jonka sä todella haluat. Tsemppiä!
VastaaPoistat Neiti Roskis
Just noin kuten Neiti Roskis tuossa sanoo! Parasta vaan kun kuuntelee intuitiota, eikä sitä pirulaista.
VastaaPoistaPirulaiset olkapäällä tiedetään, ne syntyy peloista + siitä että miettii mitä muut miettii. Niitä ei siis kannata ottaa tosissaan, jos ovat ristiriidassa omien vaistojen, sen intuition kanssa :)
Tsemppiä täältäkin!
Kiitos kiitos kiitos neiti R ja Tätönen ihanista sanoistanne ♥
VastaaPoistaNe merkkaa mulle todella paljon! Eilen oli todella kurja päivä kun päässä pyöri sen miljoona ajatusta ja ahisti niin saatanasti.
Nyt on taas ihan eri fiilis ton paikan suhteen, mä tiedän että tein oikean ratkaisun. Ei se ollu mulle tarkotettu. Ja ihan oikeesti, 40-50 min työmatka per suunta?! Iyh, ajatuskin puistattaa.
Tai ehkä mä vaan oon tottunut helppoon ja lyhyeen työmatkaan jolloin toi tuntuu kun pitäis matkata toiselle puolelle maata :D