Äh, onneks toi eilinen olotila meni yhellä päivällä ohi ja nyt se ihminen on mulle taas kun ilmaa.

Töissä oli viime viikolla rankkaa ja ti-pe tein ylitöitä. Mun piti lähtee Samin kans mökille mut jostain syystä se ihminen on alkanut ahistaa mua. Koko ajan pitäis olla näkemässä ja touhuumassa ja ja ja.
Ja sit ku mulla on muuta ni ihan kun se ottais itteensä että mulla on muutakin elämää kun se. Jotenki tuntuu et mököttää jos sanon et ny ei käy, on muuta. Ja sit kolmen tunnin päästä se taas vonkaa että entäs huomenna. Argh!
Välistä tuntuu että sillä ei oo muita frendejä ku mä ja nyt se on ripustautunut muhun. Ja itserakasta tai ei, niin välistä tuntuu kun se ois ihastunu muhun ja sekös mua ahdistaa.
Joten, onni onnettomuudessa mulla on selkä taas paskana ja käytin sitä syynä että en lähe mökille.

Tässä kirjotuksessa ei oo taas päätä eikä häntää. Olin niin väsyny kun tulin töistä et ajattelin ottaa pienet päivänokoset. Maksimissaan puol tuntia, laitoin kellonkin soimaan ja heräsin 2,5h myöhemmin. Jeps. En taida vieläkään olla hereillä ja päätä särkee.
Mä meen syömään.